Emme valita enää
Kirjailtu 26. Marraskuuta 2004 eli 4 vuotta, 1 kuukautta sitten.Miksi, oi miksi pitää aina kiirehtiä? Eräs tuttavani totesi että niin, on taas ollut kiirettä. En muista koska hän Ei olisi todennut siten. Toinen kaveri sanoi eilen ettei ehdi ikinä tehdä mitään kun on niin kiire - tehdessä, öö, mitä? Kiirehtiessä?
Olemme pieniä marsuja ja juoksemme omaa pientä pyöräämme ympäri päivän, jottemme vain kyllästyisi. Lopulta saamme palkaksemme vain stressiä ja yleistä pahoinvointia.
Kun seuraavan kerran kävelette, kävelkää hitaasti ja vaikka jopa vihellellen. Ajatelkaapa, että teillä On aikaa. Jos jossain pitää olla tiettyyn aikaan, pitää lähteä ajoissa, ettei tarvitse juosta. Napakka pitää olla, ei saa laiskotella ylenpalttisesti, mutta turhalla hosumisella asioiden suorittamiseen kuluu joskus yhtä kauan aikaa kuin että jos asiat tekisi rauhassa ja kunnolla miettien. Aikaa on.
Päätin eilen, ettei minulla enää ole kiire minnekkään. Nähtäväksi jää olenko vastaisuudessa yhtä paljon myöhässä *kaikesta* kuin tähänkin asti, vai olisinko ehkä vastedes ajoissa.
Tänään viimein on
Itse käytän
Mozilla Foundationin tuotteista käytän