Nina
Kirjailtu 4. Marraskuuta 2004 eli 4 vuotta, 2 kuukautta sitten.
Leffojen katsomiselleni on tapahtunut jotain. En ole törmännyt kuin kerran viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana elokuvaan, josta olisin ollut todella innoissani. Tämänmoinen elokuva oli viimeksi JKL:n rakkautta & anarkiaa -festareilla esitetty Nina (Heitor Dhalia) joka oli visuaaliselta kerronnaltaan jotain, minkä kaltaista en ollut nähnyt pitkiin aikoihin. Leffasta tuli Requiem for a dream mieleen, sillä molempia yhdistivät kurjuus, köyhyys ja visuaalisesti Erillainen kerronta. Nina oli kuitenkin jotain erillaista, liekkö sitten pienempi budjetti vai Brasilialainen ohjaaja… Kyselin leffan jakelusta sen Brasilialaiselta levittäjältä, R&A:lta sekä R&A-leffoja Suomessa julkaisevalta Pan Visionilta. Surku ja vingahdus: kukaan ei sitä aio julkaista euroopan puolella, vääryys! Hieman itse leffasta vielä kertoakseni, se perustui löyhästi Fjodor Dostojevskin kirjaan “Rikos ja rangaistus”.
Venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski (1821-1881) on 1800-luvun kriittisen realismin huomattavimpia ja kiistellyimpiä mestareita sekä maailmankirjallisuuden tärkeimpiä vaikuttajia. Rikos ja rangaistus on Venäjän ylistetyimpiä klassikoita. Kertomus Raskolnikovista on syvällinen kuvaus ihmisen sielunelämän ristiriidoista – ja sellaisena aina ajankohtainen.
DVD:idenkin ostaminen on jäänyt viimeviikkoina vähemmälle. Liekkö muutamille ihmisille paasaamani “olen kyllästynyt elokuvien katsomiseen ihmisten seurassa” -virsi tehonnut liian hyvin, surku. Olis edes lukuintoa lukea kirjoja leffojen sijaan.