Senkin Sivari
Kirjailtu 18. Elokuuta 2004 eli 4 vuotta, 4 kuukautta sitten.Sivareilla, kuten maamme muillakin syrjityillä vähemmistöryhmillä on taipumusta huutaa oikeuksiensa perään - tietenkin. Olen tehnyt sitä itsekkin, enkä eräänä päivänä kirkkopuistossa sivariuden kamaluuksista selostaessani voinut olla ajattelematta; miksen joskus kertoisi kuinka Mahtavaa on olla Sivari?Loppujen lopuksi; palveluspaikkani tarjoaa minulle asunnon(pienen mutta silti…), ruuan ja päivärahan. Työnantajani on reilu ja mukava, työtehtäväni ovat suhteutettu osaamiseeni(Olen valmistunut media-assistentiksi) eivätkä ne ole raskaita. Saan vuoden verran “ilmaista” työkokemusta alaltani; mahtava lisäbonus kouluihin tai töihin haettaessa. Saan matkustaa, osallistua Helsingin 2005 ammattitaidon MM-kisoihin sekä nähdä paljon luovia opiskelijoita ympärilläni.Aika on mennyt yllättävän leppoisasti, olen viimeaikoina tutustunut pariin uuteen ihmiseen ja lomaillutkin olen kesällä ehtinyt. Samaan aikaan kaverini ikäluokkaa -85 ovat aloittaneet asepalveluksen - kuulemani mukaan heillä(kin) on ollut jännittävää aikaa, mutta kyllä tämä minusta metsässä pomppimisen voittaa, vink.Kutsunta-aikojen epävarmuudesta päästyäni (kiitos mm. Lapinjärvelle) olen oikeastaan erittäin tyytyväinen valintaani. Tunnen jopa kasvaneeni ihmisenä hieman tämän asian myötä.
Aiheena: Kaikki