Creative WebCam NX
Kirjailtu 17. Tammikuuta 2004 eli 4 vuotta, 11 kuukautta sitten.Sain ikäänkuin ylimääräistä rahaa, joka tuli käyttää webbikameraan. Hooray! Sellainen on ihan kiva lelu, vaikken välttämättä ilman tätä ko. lahjoitusta olisi moista mennyt ostamaan.Olin viikkoa-paria aikaisemmin huomannut että gigantissa oli myynnissä Logitechin joku perusmalli 30 eurolla. Lampsin sinne, mutten löytänyt sieltä enää kuin satasen malleja - höh. No, prismanstakaan kun ei löytynyt niin tarkistin myös mustan pörssin valikoiman - ei löydy, eikä myyjältäkään tunnu saavan kysyttyä. Odotin lähes 30 minuuttia enkä saanut kuulla muuta kuin “oota ihan kohta”. Olisin vain kysynyt onko heillä webbikameroita valikoimassa laisinkaan. Lopulta kyllästyin odottamiseen ja kävelin ulos siitä puljusta. Otin pyörän ja polkasin anttilan top-ten osastolle. Eikä ole muuten ensimmäinen kerta kun anttila pelastaa minut hädässä, tällä kertaa sieltä löytyi tuo webbikamera, juuri naftiin 40e hintaan. Viimeksi kaipailin tulostimeeni USB -> FireWire -johtoa, jota paikallinen ATK -lafka Pinus Computer Oy ei edes tiennyt olevan olemassa. Muutoin tuo liike on ollut minun kokemusten ja tarpeideni mukaan varsin mainio, ehdotonta laatua Jyväskylän alueella.Hatunnosto siis anttilalle jälleen.Olen nyt tämän päivän leikkinyt tuon kanssa, enkä ole vielä päätynyt mihinkään feiförit ohjelmaan jota käyttäisin. Monessa on mukana kaikenlaista, mutta monet ovat liian huolimattomasti tehtyjä eivätkä vakuuta joko toimimattomuudellaan tai jonkin pienen ominaisuuden puuttumisella. Tällä hetkellä testailen WCapture -nimistä softaa, katsellaan mitä saan aikaiseksi. Tuleva LaturiCam tulee sijaitsemaan nettikamera -sivulla. (Tällä hetkellä näyttää off-line -kuvaa).
Aiheena: Kaikki