Ihminen.org

Tänään on hyvä päivä nukkua, lukea rakkausrunot.com:ia, kuunnella Leevi and the leavings:in laulavan ihmisistä joiden elämä on kuoleman odottamista. Nyt on jo 22. päivä; 8 päivän päästä pitäisi viedä tuo Kingin “Tarpeellista tavaraa” takaisin kirjastoon. En ole saanut luettua siitä kuin 1/5 osan. MIKÄ MÄTTÄÄ!? Miksi mä en saa enään luettua. Pitänee vaivautua tekemään uusintalaina.

Tänään kun tulin grafilasta kotia päin pyörällä, sattui yksi ikävä juttu. Ajelin nopeasti mutta rauhassa sellaista pitkää pyörätietä. Vihreitä, latvoista jo vähän oranssin sävyisiä puita tien vierellä, kerrostaloja, teollisuushalleja jne… En enää tarkkaan muista mitä ajattelin, taisi olla jotain Mikki Hiirestä. (Äsken aloittelin piirtämään photarilla (sellaista) kuvaa siitä, vissiin sitä suunnittelin). Sitten yhtäkkiä nostin vähän päätäni katsoakseni eteeni ja BANG! Paksu ja kova lyhtypylväs ilmestyi siihen eteen. Ehdin juuri ja juuri kääntää hieman vasemmalle, jotta en olisi ajanut siihen suoraan päin. Kuitenkin liian myöhään että olisin pelastanut olkapääni; Hirmuinen kipu räjähti jokaisessa lihaksessa ja jänteessä. Päässä soi sellainen äänetön kaikentäyttävä huuto ja suoraan sanottuna vähän itkettikin. Sain ohjattua tien toiseen laitaan, käsi puutuneena, pyörän satula vääntyneenä taaksepäin(ihmettelen vain miten SE onnistui), ja hirmuinen kipu jyskytti kyynärtaipeesta hartioihin asti. Sitten se alkoi tietenkin tuntua jo paremmalta. Ei oikeasti, mutta siihen turtui niin nopeasti että pystyin ajamaan loput seitsemän kilometriä kotiin asti ilman mitään ongelmia. Tai no okei, meinasin jäädä auton alle kun en välillä meinannut saada ohjattua kunnolla, mutta aina vähän ajan päästä ajaminen taas sujui. Kotona kun istahdin hetkeksi, alkoi kipu taas tuntua jokaisen sydämenlyönnin mukana tuomana alasimen jyskytyksenä. En ihmettelisi lainkaan jos tuo vaikka olisi käynyt siinä törmäkysessä sijoiltaan, ja jokin jänne vähän venähti. Lihaksia ainakin meni, siltä tuntuu - kun koitan kurottaa johonkin hyllylle, tuntuu että jalat lähtis alta. Nyt pari tuntia jälkeen päin(ja pari 400 Mg särkylääketablettia) alkaa tuntua enään vain puutuneelta ja äärimmäisen väsyneeltä. Kirjoittaminen sujuu, mutta kurottelu ei. Koitan olla liikuttamatta kättä, ehkäpä tuo sitten taas huomenna on kunnossa kun pitää lähteä pyörällä kouluun. Ensimmäinen ajatus joka tuli mieleen heti lyhtypylväs vs Mikael kohtaamisen jälkeen oli: pitäisiköhän sitä jo pikkuhiljaa alkaa käyttää pyöräilykypärää. Vastaus oli jo valmiina mielessä; ei tietenkään. Mitäpä sitä suotta säikähtämään pieniä haavereita. Jos alkaisin pelkäämään turvallisuuteni puolesta, sattuisi VARMASTI jotain. Eikö niin? Vaan jos en olisi herännyt alle puolta sekunttia tarpeeksi ajoissa, olisin täräyttänyt päälakeni suoraan siihen tolpan kylkeen. (Pyöräni on tuommoinen veikeä kippurasarvi, joten ajoin melko kumarassa pää edessä). En usko että 25km vauhdilla sellainen olisi tuntunut kovin mukavalta, jos ylipäätänsä olisi ehtinyt tuntua miltään.Ehkäpä sitä sitten vain on niin tyhmä että ostan sen vasta sitten kun ehtii jo sattua jotain, ja sittenhän on jo liian myöhäistä. Tai ehkäpä olen vielä vain liian nuori.

Tänään kyllästyin Windows2k:n mukana tulevan CD-soittimen (CD Deluxe) tahmaisuuteen, typerään pallomaiseen äänensäätönappulaan ja siihen seikkaan ettei tuohon ole viitsitty tehdä kunnollista “seeking bar”:ia. (Mitä helkkaria tuo olis fiksusti suomeksi??). Asensin sitten pienen ja näppärän ilmais-soittimen nimeltään CDRun. (Screenshot). Älysin juuri että ainoat windowsin mukana tulevat apuohjelmat joita EN ole korvannut ilmaisilla ja paremmilla vaihtoehdoilla, ovat laskin ja merkistö. Merkistönkin tilalle minulla on eräs toinen vaihtoehto, jota en vain ole kesäisen koneen uudelleenasennuksen jälkeen asentaa takaisin. Laskinkaan ei ole muuttunut sitten win3.1 aikojen yhtään. Veikeää, tietävät mikä softa windowssissa on paras.

edit:
Tein skininkin tuolle softalle.

Sadantuhannen rekisteröidyn auton raja rikkoontui elokuussa. Ei nyt kovin kummoinen uutinen, mutta aihetta tuosta löytyy. Näin opiskelevana ei minulle tulisi kyseeseen hankkia ajokorttia vielä, kun ei vanhemmillakaan moista olisi varaa kustantaa. Ja mitäs minä moisella vielä tekisinkään? Pyörällä pääsee Jyväskylän seudulla hyvin ajelemaan, puhumattakaan ympäristö- ja kuntotekijöistä. Jos pidemmälle tarvitsee päästä, on Suomessa meidän onneksemme erinomaiset juna- että bussiyhteydet. Ehkäpä sitten joskus tulee tarvetta työn puolesta, mutta se on sitten sen ajan ongelmia. Nyt juuri tuntuu siltä etten halua autoa.