Puolueiden kannatuslukemia tuijottamalla äänestyskäyttäytyminen oli taas melkoista!
Presidentinvaalit ovat kuitenkin selkeästi henkilövaalit, eikä niissä äännestyskäyttäytymistä siksi voi suoraan verrata eduskuntavaaleihin – ne kun taasen ovat puhtaat puoluevaalit. Rakennan näiden vaalien välille kuitenkin pienoisen aasinsillan ja poliittisen kehityskaaren, koska nämähän ovat kaikki arvovaaleja. Ehdokkaat ja puolueet edustavat tiettyjä arvoja ja maailmankuvia, joita sitten kannatetaan tai vastustetaan.
Eduskuntavaalien 2011 jälkeen vihreät syvässä häviöitsesäälissä rypiessään menivät julistamaan, kuinka heille tärkeät arvot nyt kokivat rökäletappion. Sulkeutunut, takapajuinen poliittiikka oli ottanut voiton. Näin siitäkin huolimatta, että edelleenkin kansan enemmistö äänesti myös sellaisia puolueita kuin Kokoomus, SDP ja Vasemmisto. Yli 80% äänesti muita kuin Perussuomalaisia.
Näitä muita puolueita äänestänyt enemmistö jatkoi suruvirttä blogeissa ja sosiaalisessa mediassa nostamalla esiin kokemattomien Perussuomalaisten edustajien sammakoita ja voivottelemalla että hyi kun kauheaa tommonen. Kattokaan nyt tätäkin ehdokasta! Kun oikein meni yli niin vertauskuvat menivät jossain Natsi-Saksan suunnassa. Myönnän, syyllistyin tähän kauhisteluun itsekin. Välillä syystäkin, mutta usein syyttä.
Alkoi myös näkyä merkkejä siitä kuinka syvät kansan perussuomalaiset rivit olivat ottaneet ulkomaalaiset, ulkomaalaisperäiset tai ihan vain muut kuin suomenkieliset sylkykupikseen. Nyt sai vihdoin sanoa! Ruotsinkielisille huudeltiin ja somaleja tönittiin.
Ilmapiiri oli selkeästi muuttumassa synkempään suuntaan. Näin kansainvälisen, avoimen ja modernin puolueen kannattajana tietysti hävetti.
Oikeastaan koko asetelman pystyi summaamaan siihen, että vihreät huusivat perussuomalaisille ja perussuomalaiset vihreille, eikä kukaan ottanut koko hommasta mitään tolkkua. Keskustelua ei ollut.
Kunnes tuli ihan perus Pekka ja otti hommasta kopin.
Kun Haaviston vaalikampanja pyörähti käyntiin, hän suuntasi ensimmäisenä Viitasaarelle, moikkaamaan kaveriaan Hakkaraista (ps). Sitten seurasi koko kiertue ympäri Suomen ja lukuisat TV-esiintymiset, joissa Haavisto antaa kiitosta Perussuomalaisille ja Perussuomalaiset Haavistolle. Koko kampanjan ajan vire oli selkeä; tämä mies kuuntelee ja tämän miehen kanssa voi keskustella.
Jos omassa agendassa on mitään tolkkua, pitää se tietysti myös pystyä perustelemaan. Jos Perussuomalaisten arvoja vastustaa, pitää voida keskustelemalla osoittaa mikä niissä on vikana ja mikä on vaihtoehto.
Näin on Haavisto tehnyt. Haavisto on kuunnellut mikä Perussuomalaisten mielessä Suomessa mättää ja puolestaan kertonut, mikä Perussuomalaisten käytöksessä mättää. Selittänyt, millainen suvaitsemattomuus ei vetele ja miksi.
Monilta on varmaankin mennyt ohi Homma foorumin seminaari joulukuulta “Samaa maata, eri mieltä”, jossa keskusteltiin maahanmuuttokeskustelun sävystä Suomessa. Keskustelu videolla on laadukasta sekä erityisen rauhallista.
Näen tämän nyt niin, että myös Perussuomalaisten suunnasta on tultu Vihreitä vastaan. Ikäänkuin molemmissa leireissä oltaisiin opittu kuuntelemaan, arvostamaan keskustelun toista osapuolta – sekä mikä tärkeintä – viimein myös argumentoimaan ja käyttäytymään sillä tavalla kun politiikkaan kuuluukin. Tajuttu, että ei tarvitsekaan huutaa, että huutamista ei kuuntele muut kuin omat (jos nekään).
Olen nyt yli puolitoista vuotta asunut poissa Suomesta ja viimeksi kävin siellä viime toukokuussa 2011. Luulen, että kun nyt tänä keväänä tulen käymään, saavun hieman erilaisen maan kamaralle. Maahan, jossa ei enää riidellä, vaan jossa taas viimein osataan käyttäytyä. Maahan jossa kaikki ymmärtävät paremmin toisiaan ja jossa toivottavasti myös eri kieliset, –väriset ja –kokoiset ihmiset saavat elää rauhassa.
Kun yksi henkilö kykenee kääntämään poliittisen kulttuurin näin vahvasti parempaan suuntaan, ansaitsee hän myös tulla valituksi johtamaan maata presidenttinä.
Siksi matkustan parin päivän päästä Kuala Lumpuriin äänestämään Haavistoa, koska Haaviston Suomessa on kaikilla paremmin tilaa hengittää.
