Olen parhaillaan Kaunasissa, Liettuassa ja taivas on pilvinen – on ollut jo monta päivää. Minulle nämä ovat kuitenkin ensimmäisiä pilviä, joita näen koko reissulla. Ilmeisesti vältin vain päivällä usean päivän rankat sateet. Puolassa taitaa olla tulvia.
Tänne liftaaminen Pärnusta Virosta kävi helposti. Kolmen lyhyen autokyydin jälkeen pääsin pitkästä aikaa istumaan rekan kyytiin. Rekan nuppi nimittäin, sehän on aivan mahtava paikka matkustaa.
Ilmastointi toimii, on tilaa sekä tietysti rekkakuski jolla on tarinoita kerrottavana ympäri maailman. Tämä Virolainen rekkakuski osasi Suomea, oli oppinut autolautalla duunissa. Sain kyydin 100km päähän Kaunasista. Rekoilla pääsee aina pitkälle. Myös Tallinnasta Pärnuun -kyydin kanssa juttelin Suomeksi. Virolaiset osaavat sitä usein paremmin kuin englantia. Tästä eteenpäin vain englantia ja paikallisia kieliä kiitos!
Kaunas on hämmentävän näköinen paikka. Niin suuri, mutta keskustassakin on paljon ränsistyneitä puutaloja. Vanhassa kaupungissa oli yhden huoneen baari, jossa vietettiin ilta/yö muutaman paikallisen kanssa. Sulkevat normaalisti yhdeltä, mutta baarimikko oli tuttu ja oltiin siellä kolmeen. Yöllä yhdessä kadunnurkassa lakaisi vanha mies roskia puuluudalla. Oli tehnyt samaa kellon tarkkuudella vuosia, kesät talvet.
Suuntaan seuraavaksi takaisin pohjoiseen keskelle Liettuan maaseutua, sinne liftaritapaamiseen telttailemaan. Paikka ei edes näy tiekartoissani. Viimeiset 2-5 kilometriä voivat mennä kävelyksi. Nyt aamupalaa, sitten liftaamaan.
Ootko itse koittanut aloittaa juttelua englanniksi vai vaihtaako kaikki vaan suomeen kun huomaa sun olevan suomalainen? Ja onko Kaunasin katujen asfaltti halkeillut ja rotvallit korkeita? Sellaseen Välimeren pikkukaupungin tyyliin, vaikka lähempänä Itämerta ootkin.
Kasvit voi hyvin, niille on juotettu sadevettä. Osan mullassa kasvaa sitä vaaleaa nukkaa, jonka ruukun materiaalista arvelen johtuvan.