Liftillä Savonlinnasta Jyväskylään kesäkuussa 2007. Punaisen amisladan kyydissä on kivaa.
Monet ovat ihmetteleet, miksi aion lähteä yksin matkaan. Ihmettelevät toisaalta rohkeutta ja toisaalta homman mielekkyyttä – eikö yksin pari kuukautta ole aika tosi tylsää? Tosiasiassahan reissussa tulee olemaan kaikkea muuta kuin yksinäistä.
Kaksin matkustaessa voi herkästi jumittua keskinäiseen kieleen ja kahdestaan oleiluun. Liftaaminenkin helpottuu, enkä usko sen erityisen vaarallista olevan Itä-Euroopassakaan, jossa liftaus on erittäin suosittua Suomeen verrattuna. Tietysti kaverista olisi tukea vaikkapa eksyttäessä. Murheet eivät tunnu niin isoilta, kun ne voi jakaa jonkun kanssa.
Yksin tulee helpommin hakeuduttua ihmisten seuraan ja aivan varmasti pitkällä matkalla lyöttäytyy joku lyhyeksi aikaa reissuun mukaan. Yksin voi noudattaa vain omia kiinnostuksia ja kulkea sinne minne itse haluaa. Pidemmälle matkalle on myös hankalaa löytää seuraa, sillä aikataulut ja matkabudjetit eivät ihan helpolla osu kohdalleen.
Myös kavereiden kanssa reissatessa voi vähäksi aikaa erota ja sopia taas näkevänsä muutaman päivän kuluttua, näin ei varmasti kyllästy toisen naamaan ja juttuihin.
Jos et ole vielä matkustanut yksin, kannattaa kokeilla! Tavassa on oma viehätyksensä jota ei kannata väheksyä. Liian moni reissu saattaa jäädä tekemättä, jos odotat aina kavereita mukaasi.