Olen talousasioissa amatööriäkin amatöörimpi. En ole koskaan edes pohtinut oman lainan ottamista asuntoon tai autoon – en edes opiskeluun. Satunpahan kuitenkin olemaan niitä ihmisiä, joita kiinnostaa about kaikki. Viimeaikoina olen yrittänyt ottaa selkoa finanssimarkkinoiden ennennäkemättömistä bileistä ja niitä seuranneesta krapulasta.
Tänään illalla tuli mainio ohjelma YLE1:n Ulkolinjassa – “Velkakriisin ytimessä“. Yritän kuvailla saamaani näkemystä tähän, sillä ehkä se auttaa muitakin asiaa pohtivia ymmärtämään näitä kiemuroita. Asiaa paremmin ymmärtävät voisivat kommentoida ja korjata, nyt voi nimittäin aivan takuulla paukkua virheellisiä käsityksiäkin sekaan. Mielipideasiat kannattaa tietty jättää sikseen.
Kuinka Yhdysvaltojen talous romahti?
Amerikkalainen kapitalisti, tuo vapauden ja säännöstelemättömyyden äärimmäinen kannattaja on saanut melkoista tuhoa aikaan luottomarkkinoilla. Asuntolainojen välittäjät päätyivät keplottelemaan – jopa huijaamaan köyhiä kansalaisia ns. subprime-asuntoluotoilla. Ihminen kun on ahne kekkuli.
Subprime viittaa korkean riskin ja koron asuntoluottoihin (alle priiman), joita alettiin myöntää Yhdysvalloissa vähävaraisille, jotta näillä olisi mahdollisuus hankkia oma asuntonsa.
- Wikipedia, Subprime-kriisi
Koska kaikki saivat yhtäkkiä lainaa, alkoi asuntokauppa käydä kuumana. Kaikki ostivat tai myivät. Asunto maksoi yhtäkkiä aivan helvetisti, mutta kaikilla oli niihin helppojen lainojen vuoksi rahaa. Syntyi ihan mielettömät kulutusbileet, kun rahaa liikkui.
Pankki maksaa välittäjälle bonuksen normaalin palkkion lisäksi, jos välittäjä onnistuu hankkimaan pankille lainanottajan, joka maksaa “normaalia” korkoprosenttia korkeampaa korkoa. Välittäjät keinottelivat ja huijasivat lainoja köyhille, jotka normaaleissa oloissa eivät lainoja olisi saaneet. Käytännössä lainan sai, vaikka olisit työtön tai ilman omaisuutta. Korko oli aluksi pienempi, mutta laina aikataulutettiin siten että korko nousisi ajan mittaan. Miten tämä selitettiin lainanottajalle, on se huijauskohta. Vuoden jälkeen lainanotosta korko nousikin useita prosenttiyksiköitä, eikä köyhillä ihmisillä ollutkaan varaa maksaa lainojaan. Uudet todella hurjat prosentit yllättivät lainanottajat. Talot pakkolunastettiin vakuudeksi, mutta koska taloja oli nyt joka paikassa vapaana, ei kukaan halunnut niitä ostaa niiden “oikealla” markkina-arvolla. Parissa kuukaudessa asuntojen hinnoista hävisi peräti 40%. Valtava määrä ihmisiä on jäänyt loukkuun velkoihin, joita heillä ei koskaan elämässään ole mahdollista maksaa. Kohta nämä ihmiset saattavat jäädä myös asunnottomiksi.
Riistoluotot siis romahtivat omaan mahdottomuuteensa, mutta tässä vaiheessahan välittäjät ovat palkkioineen jo kaukana. Yhtäkkiä pankit pelkäävät, etteivät ne saa omiaan takaisin roskaluotoista.
Luottoja on myönnetty 1,3 biljoonaa dollaria (lähes Kalifornian vuoden bruttokansantuotetta vastaava määrä), ja niistä tappiollisia arvioidaan olevan viidesosan. Jos sijoittajat saavat peitetyksi puolet tappioista, jää varsinaiseksi luottotappioksi 130 miljardia dollaria.
- Wikipedia, Subprime-kriisi
Aika paljon rahaa on siis hävinnyt halvalla myytäviin ja ränsistyviin asuntoihin. Amerikkalaista kapitalismia raadollisimmillaan.
Hedge-rahastojen liittyminen sotkuun on minulle vielä hieman epäselvää. Tuliko välittäjien rahoitus niiden kautta? Ilmeisesti lainoja myytiin siis eteenpäin sijoittajille jotka löytyivät hedge-rahastojen takaa? Korkea riski ei näihin rahastoihin sijoittavia pelota, koska tuototkin saattavat olla korkeita. Tällä tavalla koko homma alkoi levitä ympäri maailmaa, kun muu maailma sijoitti Yhdysvaltoihin. Hedge-rahastot eivät ole “läpinäkyviä” ja säänneltyjä, niitä ei valvota ja niiden tarkkailu on vaikeaa.
Kun kupla sitten puhkesi, hedge-rahastot menettivät arvoaan. Tyyliin 50 dollarista tuli 25 senttiä. Ne hupenivat olemattomiin lyhyessä ajassa. Sellainen kaataa jo pankkeja, syntyi finanssikriisi. Investointipankit pyörittävät pörssikauppaa, joten pörssikauppakin sujuu huonosti. Kun kukaan ei enää saa rahaa, alkaa yrityksillä mennä huonommin. Kun yrityksillä menee huonosti, joutuvat ihmiset työttömiksi. Kun ihmisillä ei ole töitä, ei heillä myöskään ole varaa maksaa pois erääntyviä lainojaan.
Ilmeisesti koko sotkun emämunat – keplottelevien välittäjien varsinaiset rahoittajat istuvat Wall Streetillä. Ilman näitä pörssikeinottelijoita välittäjien luotot eivät olisi riittäneet pyörittämään roskalainoja.
Yhdysvaltojen vapaat ja säännöstelemättömät kapitalismin rattaat putkauttivat tällä kertaa tämmöisen kriisin. Jotain koomistakin koko hommasta voi hakea. Kun pankit uhkaavat kaatua, rientää liittovaltio hätiin ja ostaa pankin osakkeita ja kannattamattomia toimintoja. Verodollareita ns. pumpataan pankkeihin. Toisinsanoen pankit kansallistetaan ja kappas vain kapitalismin perikuvavaltio, jossa kaikki terveydenhuollosta koulutukseen on bisnestä, onkin yhtäkkiä hieman sosialistisempi.
Internetissä monet miettivät, kuinka tämä vaikuttaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Vastaus taitaa olla: kukaan ei tiedä.
Kiitos vinkistä, pitääpä napata ohjelma TVkaistalta.
Jea. Kerro toki hoksasitko kokonaiskuvan about samalla tavoin, vai oliko tää ny ihan saissea. :-)
Ei ole sheissea kirjoituksesi, mutta finanssipiirien piirileikki kyllä oli melkoista kasinoa. Raha ei tosin tullut Wall Streetiltä sinänsä (se laitettiin kiertoon toki just siellä) vaan esim. Kiinasta, Japanista, Euroopasta, Lähi-Idästä jne.
Tuo kupla kyllä on ollut selkeästi nähtävissä, siis että yhtälö ei toimi historiallisessa perspektiivissä – mutta finanssipankkiirit uskottelivat vakuuttavasti keksineensä ikiliikkujan. Olisi pitänyt suitsia mokomat jupit aikoinaan, nyt sotkun maksamme me, meidän lapsemme ja lapsenlapsemme. Arhg! Miksei maalaisjärki ole koskaan ansaitsemassaan arvossa?
Subprime-luottojen kohdalla merkittävimpiä tekijöitä oli, että vanhat 30-luvun kriisin aikana luodut säädökset ja rajoitukset purettiin liittovaltion toimesta, jotta myös köyhemmillä ja vähäosaisemmilla olisi mahdollisuus omaan asuntoon. Bush on aktiivisesti ollut tukemassa tätä.
Juuri tätä pidetään yhtenä tärkeimmistä syistä maailmanlaajuisen kriisin syntymiseen, kun normaalisti luottokelvottomille voitiinkin nyt myöntää lainaa. Hyvä tarkoitus kääntyi siis jälleen kerran ihmiskunnan tappioksi, mutta niinhän se vanha sanontakin sanoo, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Suomenkielinen Wikipedia on täysin epäluotettava lähteenä. Suosittelen tutkailemaan muita saitteja lisätiedon toivossa.
Hyvin kiteytetty juttu.
Minua huolestuttaa eniten se, että kukaan ei tosiaan tiedä, mihin kaikkeen tämä kupru vielä johtaa.
Se johtaa
kehitys maiden tiukempaan sortoon,velkoja ei anneta anteeksi ja päinvastoin köyhien maiden taloutta tullaan raasti käyttämään hyödyksi(g8 etunenässä) myös sota saattaa olla mahdollinen nostihan sodat usan aikasemistakin lamoista