Ihminen.org – Mikael Korpela

Varmin kevään merkki on minusta se, kun pieni kärpänen pöristen tutkii (hieman likaista) ikkunaani. Surr rurr rurruti…

Ja pian tulee kesä ja olen ollut Minnan kanssa vuoden yhdessä ja sitten kaikki ovat iloisia. Siksi puhaltelen saippuakuplia ja kokeilen pientä intialaista leijaa. Näinä hetkinä elämä tuntuu taas aikast ihmeelliseltä. Voi kulkea ulkona leskenlehtiä sympatisoiden ja hetken tie on kevyttä hyräillen. Tiedättehän mitä ne sanovat rakkaudesta. Että ensimmäistä rakkautta luulee aina viimeiseksi, ja viimeistä ensimmäiseksi… Olisivatpa asiat joskus toisin, kun mitä ne aina ovat!

Oikeutta elämälle.

Internetin hyödyntäminen opetuksessa on aina kiinnostanut minua ihan jo ammatinkin puolesta. Olen joitakin kertoja saanut olla mukana tuottamassa pienimuotoisia digi- ja verkko-opetuspalikoita, sekä nyt ammattikorkeassa että aiemmin ammattiopistossa. Uusimpaan projektiin osallistun oppilaan näkökulmasta. Luomme filosofian peruskurssin yhteydessä blogin, jossa yksilötasolla pohdimme kontaktitunneilla käsiteltyjä aiheita ja lukemiseksi saatuja monistenippuja.

Ja vaudevau mitkä näkymät tästä avautuvatkaan! Blogi ei ainoastaan tarjoa uutta ulottuvuutta (tai “lisäystä”) tunneilla käytävään keskusteluun (mitä toisaalta tässä tapauksessa on aamuisesta ajankohdasta johtuen ollut vähän), vaan tarjoaa ikkunan kanssatovereiden ajatuksiin. Mitä luokkakaveri ymmärsi tänään tunnilla? Jäikö minulta jotain oivaltamatta, mitä muut tänään koulussa oppivat?

Kauan tunnettu fakta on, että projektityöskentelyssä omien aikaansaannosten esittely muille projektityöntekijöille sitouttaa projektityöntekijät varsinaiseen aiheeseen ja motivoi työskentelemään. Tässä tapauksessa puhutaan tietysti kurssista ja kurssilaisista.

Internetissä on vielä sekin aspekti, että eri medioiden (kuvaa, ääntä, videota) liittäminen omaan esitykseen on mutkatonta. Omaa kirjoittamista on mahdollista “laajentaa” myös linkittämisen avulla.

Saanen esitellä: filosofiaa – tervetuloa kommentoimaan & keskustelemaan.

Minulla on kiire muille maille (tuosta mäen yli polkaisen ja soittelen tuttua ovikelloa – taas on ilta ja teetä pöydällä), mutta kerron vielä yhden jutun.

Muumimaailmasta on tuttu semmoinen viisaus kuin “ihmisotukset pelkäävät monia asioita, mutta enimmäkseen toisiaan”. Se on niin kertakaikkisen totta! Siitä kirjoitellaan blogissa jos toises-sakin. Minkämoisilta murheilta oltaisiinkaan maailmanhistorian aikana vältytty, jos kekään ei pelkäisi ketään! Ei Adolf eikä Liberian presidenttikään. Mitä olisi Kuuban saarella nyt toisin ja olisivatko ihmiset onnellisia Venäjän maalla? (Eivätkö sitten ole?)

Sitten on ne Ameerikkalaiset, jotka kertoman mukaan pelkäävät kaikkea, itsekseen itseäänkin! Näin minulle sanottiin. (Se oli joku Kommunisti kuitenkin…)

— Tämä rauha ei ole luonnollista. Se merkitsee, että jotain kauheaa on tulossa. Rakas, Kampsu, uskokaa minua, me olemme hyvin pieniä — me ja meidän teekakkumme ja mattomme ja kaikki tuo, mikä on tärkeätä, tiedättehän. Se on kauhean tärkeätä, mutta sen yllä on joka hetki väistämätön uhka…

- Vilijonkka, “Näkymätön lapsi” (s.44)