
Voin vaihtaa siihen kuvia milloin lystään. Juuri nyt esillä 1½-3 vuotta vanhoja otoksia.

Voin vaihtaa siihen kuvia milloin lystään. Juuri nyt esillä 1½-3 vuotta vanhoja otoksia.
Entinen Serbian ja Jugoslavian presidentti Slobodan Miloševic kuoli tänään vankiselliinsä Hollannissa.
Minua on aina kiinnostanut pohtia, miksi ihmiset riitelevät keskenään. Milosevic sattui nousemaan valtaan Serbiassa samana vuonna, kun mielenosoitukset Itä-Saksassa johtivat Berliinin muurin kaatumiseen, 1989. Berliinin muurin rakentaminen taas johtui 2. maailmansodasta, joka taasen oli pitkälti Hitlerin valtakauden aikaansaannoksia.
Uskonnollisesti alue, jolla Milosevic vaikutti, voidaan jakaa kolmeen ryhmään: bosniakkeihin, serbeihin ja kroaatteihin. Euroopassa ollaan oltu harvinaisen tietämättömiä ja ymmärtämättömiä alueen kohtalosta ja historiasta. Erinomainen elokuva aiheesta on monikansallista tuotantoa oleva No Man’s Land (2001). Videovuokraamoon siitä!
Pohdin tuossa eräänä päivänä miltä maailma näyttää mistäkin suunnasta. Tuolla Ameriikoissa opetetaan kouluissa euroopan historiaa käsittelevillä tunneilla, ettemme muulla tavoin ole täällä aikaamme vuosisatojen saatossa käyttäneet, kuin sotimalla. Tottahan tuo. Hoksanette myös mitä me täällä historian tunneilla opiskelemme amerikkalaisista. (“Täällä ne vaan on sotineet aina ja jatkuvasti, nytkin sotivat mokomat!”).
Mutta miltä maailma näyttäisi Eskimon silmin? Ei kukaan ole puhunut suurista Eskimosodista tai Eskimo-diktaattoreista. Eskimot ovat rauhallista kansaa.
Kiitos siitä heille.
Rauha Milosevicille, vaikka tuhma olikin.