Olen vuosien aikana saanut paljon palautetta kotisivuistani (Laturi.org, niitä vanhemmat ja nyt Ihminen.org). Jotkut jäävät mieleen jotkut eivät. Kerran joku kysyi, (ensin kehuttuaan), että saisiko hän kopioida sivustoni taustakuvan. Menin hieman ymmälleni, sillä kysymys oli pienestä pari pikseliä leveästä oranssista valkoiseen feidautuvasta pystykuvasta – sellaisen saisi tehtyä parilla klikkauksella kuvankäsittelyohjelmalla. Ko. henkilön tietotaito ei siis selkeästikkään ollut mitenkään korkealla asian suhteen, eikä hän varmastikkaan saanut käytettyä sivustoni taustakuvaa kovinkaan tehokkaasti – grafiikat kuin suunnitellaan aina yhdelle sivustolle, jolloin ne toimivat huonosti muilla.
Tuolloin annoin luvan, mutta jälkeenpäin olen ajatellut, etten enää antaisi. Kysymys ei ole käytännöstä, vaan periaatteesta – haluan antaa vaikutelman, että välitän työstäni, tekeleistäni ja ettei niitä saa kopioida. Vaikka kyse sitten olisikin parin pikselin feidikuvasta.